lauantai 10. helmikuuta 2018

Anno Domini 2017

Vuosi 2017 meni lukupuolen osalta normaaliin tapaansa. 14 kirjaa joista neljä kirjaa osui historia-osastoon ja loput tipahteli laajalle kentälle aina scifistä suomalaiseen kansallismaisemaan. Vuoden yllättäjäksi voisi historiaopuksista mainita luonnollisesti Team of Rivals. Järkäle kirjaksi mutta alusta katkeraan loppuun saakka äärimmäisen mielenkiintoista yhdysvaltain poliittista historiaa.

Samaan hengenvetoon pitää tietysti mainita tietenkin Erik Larsonin kirja valtameriristeilijä Lusitanian viimeisestä purjehduksesta Dead Wake, jonka tarina on vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen kuin Titanicin. Unohtamatta Timothy Eganin Big Burn -kirjaa joka tuntuu olevan nykypäivänäkin ajankohtainen. 108 vuotta sitten tapahtunut luoteis-yhdysvaltojen massiivinen metsäpalon torjunta kaikuu kuin varoituksena nykypäivän Kalifornian jokavuotisille metsäpaloille.

Loppukattaus vuoden 2017 osalta oli enemmänkin osoitus lukumakuni tämän hetkisestä urautumisesta: dekkareita (Jo Nesbø, James Lee Burke ja Don Winslow), Scifiä (James VanderMeer, Ramez Naam ja Joe Scalzi), uutena genrenä muiden rinnalle on siirtynyt historialliset romaanit (Bernard Cornwell, C.J. Sansom) joita tulen jatkossakin lukemaan. Vuoden 2017 valikoimassa vilahti myös Joe Abercrombie ja tietysti Päätalo.

Tämän vuoden osalta elämän pituinen lukumaratoni jatkuu samoilla askeleilla. Uusia kirjailijoita piipahtelee lukujonossa ja taistelu kesken olevien kirjasarjojen kanssa jatkuu. 

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

How a Gunman Says Goodbye

Lämpimästä Pohjois-Amerikan ilmanalasta siirrytään aivan toisenlaiseen tunnelmaan kun Kindleen kilahti Malcolm McKayn Glasgow-trilogian toinen osa. Ensimmäisessä osassa (The Necessary Death of Lewis Winter) seurattiin tiiviisti nuoren palkkatappajan Calum MacLeanin urakehitystä Glasgow:n alamaailman palveluksessa. Tarinassa Calumilla oli yksinkertainen tehtävä; tapa nuori huumemarkkinoille tunkeva diileri Lewis Winter. Yksinkertainen tehtävä muuttui hetkessä kun eteen tuli ns. monta muuttujaa. 

Tämän toisen tarinan pääosassa on vanhan palkkatappajakaartin edustaja Frank MacLeod. Pitkä uran alalla tahkonnut Frank on kaupungin jokaisen alalle pyrkivän esikuva. Hän toimi myös aikoinaan Calumin mentorina ja suosittelija joten Frank on elänyt ja hengittänyt työtään.

Glasgow:n alamaailma jatkaa kaupungin varjoissa kiivasta elämäänsä. Peter Jamiesonin organisaatio on kohtaamassa uuden uhan Shug Francisin kasvavan jengin suunnalta. Tarinan alussa Frank on ollut harvinaisella lepolomalla työnantajansa Frank Jamiesonin huvilalla Espanjassa lonkkaleikkauksen jälkeen ja paluunsa jälkeen, Frank saa helpolta perustehtävältä kuulostavan työtilauksen; tapa Shug Francisin diileripyrkyri Tommy Scott ja hänen siipimiehensä Andy "Clueless" McClure jotka ovat liian innokaina siirtäneet bisneksiään Jamiesonin alueelle. Lukija jo tässä vaiheessa arvaa miten tehtävä päättyy. Se päättyy synkkään epäonnistumiseen ja sotku jolla on laaja vaikutus on valmis.

Koko trilogian päähahmo, alle kolmikymppinen Calum ja eläkeikää lähestyvä Frank, ovat tarinan keskiöissä. "Gunman" tai ammatti/palkkatappajan elämä molempien osalta on raadollisen yksinkertaista. Yksinäisyys ja sosiaalinen eristäytyminen on ammatin huipputekijöiksi nousevien vaatimus numero yksi. Ei sitoutumista muihin ihmisiin, pidä yksinkertaiset rutiinit ja sulaudu väkijoukkoon. Calum on vasta tässä alkutaipaleella ja kohtaakin kipeitä valintoja ihmissuhteiden osalta, kaikki kuitenkin onnistuu paremmin kun on yksin. Frank on taasen jo elänyt vuosikymmeniä ammatin vaatimaa spartalaisen kurinalaista elämää, poistanut käskystä bisneksen tieltä tusinoittain ei-toivottuja henkilöitä mutta mitä on lopulta jäänyt käteen. Tilillä on rahaa, siinä kaikki. Kaikki mitä hän on nähnyt, tehnyt tai kuullut viimeisen 40 vuoden aikana alalla, varmistaa että uusi elämä alan ulkopuolella ei tule kysymykseen. Tarinan loppu on suorastaan runollinen kun vanha palkkatappaja sanoo hyvästit.

Pidän hyvin paljon McKayn kirjoitustavasta. Se on tehokkaan yksinkertaista ja kirjailijalla on taito kuvata tapahtumia ja henkilöitä suoraviivaisesti. Jokaisen kappaleen myötä kertojaääni siirtyy kyseiseen hahmoon joka monologimaisesti kertoo hahmon näkökulmasta tarinan tapahtumat.  Kirjojen tarinatkin ovat yksinkertaisia mutta hyvin toimivia. Lämpimät ihmissuhteet viipyilevät tarinassa hyvin lyhyen aikaa kun tilalle puhaltaa hyvin kylmä tunnelma joka ajaa tarinaa eteenpäin kohti trilogian viimeistä osaa The Sudden Arrival of Violence.

37-vuotias skottikirjailija voitti tällä kirjallaan Deanston Scottish Crime Book of the Year -palkinnon eikä syyttä. Nuoren kirjailijan Glasgow:n alamaailman elämä on brutaalia ja anteeksiantamatonta ja hänen tuotantonsa pysyy ehdottomasti meikäläisen lukulistalla vielä pitkään.

Dekkarit ja palkkatappajatarinat jäävät nyt hetkeksi sivuun kun Netflixin tuoreen scifi-sarjan ansiosta Kindleen laskeutui jo Richard Morganin Altered Carbon.  Tarkkaavaiset Netflix-tilaajat varmaan jo huomasivat että tämä Takeshi Kovacs -kirjasarjan pilotti on nyt Netflixin tarjoamassa, joka perustuu juuri Richard Morganin palkittuun Altered Carbon -kirjaan. Eli matkataan hetki ns. hardcore scifi:n parissa.