Salaliitto

Sillä välin kun Robert Harris kynäilee Cicero-trilogian päätösosaa, päätin hoitaa alati pitenevästä lukujonosta pois trilogian keskimmäisen eli Lustrum (suom. Salaliitto). Ensimmäisessä osassa (Imperium, arviooni tästä) seurattiin nuoren Marcus Tullius Ciceron nousua Rooman valtakunnan huipulle kohti konsulin virkaa. Ensimmäisen osan tapaan, keskimmäisessä tarinan kertojana toimii Ciceron sihteeri/orja Tiro ja kiemuraisten poliittisten juonitteluiden jälkeen Ciceron ja hänen liittolaisten taistelu kuolevan Rooman tasavallan puolesta jatkuu entistä vaikeampana. 

Vaikka Cicero on tehnyt nousun valtakunnan poliittiselle ja hyvin myrskyisälle huipulle, konsulina hänellä on edessä toinen toistaan vaikeampi poliittinen solmu. Tuoreen konsulin aseina ovat sanat ja äärimmilleen hiottu puheiden pitämisen taito mutta ne eivät tahdo riittää kun vastassa on joukko senaattoreita jotka tahtovat tasavallan kaatuvan. Senaatin varjoissa juonivat pelottavan nopeasti poliittisella uralla etenevä nuori Julius Caesar, Spartacuksen kapinan kukistanut miljönääri Marcus Licinius Crassus  ja tietysti Vähästä-Aasiasta Roomaan palaava ökyrikas Gnaeus Pompeius Magnus. Äärimmäisen luokkajakoinen Rooman tasavalta nitisee liitoksissaan kun valtaklikit iskevät yhteen.

Kirjan parasta antia ovat Harrisin maalaama kukoistava ja alati laajenava Rooman valtakunta. Aatelisten edustamat patriisit ja rinnalla kitkutteleva rahvas (plebeijit) elävät jonkinlaisessa vallan symbioosissa ja takavasemmalla Julius aateliskumppaneineen murentaa vuosisatoja kestänyttä tasavaltaa. Cicero käy senaatin lattialla lukuisia puolustustaisteluja ja vääjäämättä kirjan tapahtumat siirtyvät historiasta enemmän tuttuihin diktatuurin aikoihin. Trilogian kolmannessa osassa Senatus Populusque Romanus saa viimeisen iskun.

Robert Harris on luvannut trilogian viimeisen osan ensi vuodelle ja sitä jäänkin odottelemaan mielenkiinnolla.