torstai 1. maaliskuuta 2012

A Clash of Kings

George R.R. Martinin eeppinen fantasia jatkuu A Song of Ice and Fire -sarjan toisella kirjalla. Sarjan ensimmäinen (arvosteluGame of Thrones päättyi dramaattisiin tunnelmiin: kuninkaan neuvonantaja ja pohjoisen herra Lord Eddard Stark jäi pahasti alakynteen kuninkaan hovin juonitteluissa ja menetti lopulta päänsä valtaan nousseen nuoren ja vimmaisen Joffrey Baratheon toimesta. Tapahtumien johdosta, pohjoisessa Eddard Starkin vanhin poika Robb keräsi sotavoimia kostaakseen isänsä kohtalon ja pelastaakseen sisariensa kuningas Joffreyn hovista. Robb julistautuu myös pohjoisen kuninkaaksi.

Jon Snow, Eddark Starkin äpäräpoika kotiutui valtakunnan pohjoista rajaa suojelevan Muurin veljeskunnan pariin ja todisti vuosituhansia vanhan uhan nousevan arktisen pohjoisen horisontissa.

Idässä kapean meren toisella puolella Daenerys Targaryen kohtaa vastoinkäymisiä toisensa jälkeen. Ja suuret suunnitelmat Westeroksen valloituksen osalta tuntuvat saavan viimeisen niitin kun tuore aviomies, sotaherra Khal Drogo kuolee taistelussa saamiin vammoihinsa. Hautaroviolla kaikki kuitenkin muuttuu.

A Clash of Kings jatkaa siitä mihin Game of Thrones jäi. Tieto Joffrey Baratheonin dramaattisesta valtaannoususta on kiirinyt Westeroksen joka kolkkaan, ja kuolleen kuninkaan veljet Renly ja Stannis Baretheon nousevat molemmat vaatimaan kruunua itselleen. Lopulta veljeksistä vain toinen selviytyy Joffreyn haastajaksi asti. Robb Stark käy sotaansa omalla rintamalla Lannisterin sukua vastaan pohjoisen kuninkaana, ja Lannisterin suvun päämies Tywin Lannister antaakin arvoisen vastuksen. Robbin siskot Sansa ja Arya jatkavat omaa selviytymistaisteluaan, Sansa kuningas Joffreyn tulevana morsmaikkuna ja nuorempi Arya yrittää selviytyä hengissä paeten kuninkaan hovista ensin pojaksi naamioituneena ja lopulta keittiöpiikana Lannisterin suvun kolossaalisessa pääpaikassa, Harrenhallin linnassa. Loppuhuipennuksessa on sitten suuren urheilujuhlan tuntua kun Stannis Baratheon saapuu armeijoineen Kings Landingin muureille vaatimaan kruunua itselleen.

Daenerys Targaryen jatkaa myös omaa tarinaansa ja voimien keräämistään meren toisella puolella muutamien uskollisten ystäviensä kanssa. Matka ei ole kuitenkaan yksinkertainen kun mukana on kolme kasvavaa lohikäärmettä ja tieto lohikäärmeistä on kiirinyt matkalaisten edelle. Edessä on jälleen vaikeita aikoja ja murhayrityksiä.

Täytyy myöntää että A Clash Of Kings jatkaa samaa laadukasta latua edellisen kirjan tapaan. Tällä kertaa kirjailija laajentaa myös tarinaa ja avaa enemmän seitsemän kuningaskunnan Westerosta lukijalle. Kirjan luvut on edellisen osan tapaan jaettu hahmojen mukaan, ja tässä niitä on jo yhdeksän. Uusina on (ainakin) Davos Seaworth, Stannis Baratheonin uskottu yksikätinen merenkävijä sekä edellisestä osasta tuttu Theon Greyjoy joka myllää mukavasti tapahtumia omilla teoillaan. Omasta mielestäni tässä kirjassa jo mentiin lähellä ainakin omaa limiittiäni pää- ja sivuhahmojen seurannassa ja olisin toivonut osalle hahmoista enemmän peliaikaa. Mutta yllättävän hyvin kirjailijalla pysyy juonikudos näpeissä loppuun saakka. Jopa Daenerys Targaryenin seuraaminen alkaa tuntumaan mielenkiintoiselta.

Kirjan ehkä parasta antia on Tyrion Lannisterin juonittelut kuningas Joffreyn hovissa. Pieni rujo kääpiö saa paljon aikaa harmaana eminenssinä ja antaa kovan vastuksen kuninkaan hovin ammattilaisjuonittelijoille Lord Petyr "Littlefinger" Baelishille ja eunukki Varykselle. Tälle kolmikolle voisi kirjoittaa kokonaan oman spin-off -sarjansa.

Toisen nautittavan kokonaisuuden tarjoaa Eddark Starkin äpäräpoika Jon Snow, joka jatkaa joukkoineen  tutkimusmatkaansa syvällä pohjoisessa etsien Muurin veljeskunnan luopiota Mace Rayderia sekä tietysti kadonnutta setäänsä.

Olihan tämä opus lukuprojektina 728 sivullaan aikamoinen koitos. Menoa hiukan vielä hidastaa päätökseni käydä sarja läpi alkuperäiskielellä mutta täytyy myöntää että en ole katunut. GRRM osaa tarinan kerronnan ja teksti imaisee ensimmäisistä riveistä lähtien helposti mukaansa. Seuraava osa kolahti jo postiluukusta ja A Storm Of Swords odottaa nyt hyllyssä - kaikki 924 sivua.

Ja muistuksena kaikille HBO:n Game of Thrones -sarjan faneille, toinen tuotantokausi alkaa 2.5. Canal Series-kanavalla!

2 kommenttia:

  1. On aina ilo lukea, kun toinenkin henkilö on löytänyt itselle tärkeästä kirjasta nautintoa. Tv-sarjan toteutusta tässä jännityksellä odotetaan, traileri lupailee paljon.

    Käytätkö kirjan lopussa olevia hahmokoosteita hyödyksi lukiessa? Minulle ne auttoivat ensimmäisellä lukukerralla palauttamaan mieleen tarvittaessa kuka kukin oli ja mihin hän linkittyi.

    VastaaPoista
  2. Onneksi kirjojen takaosassa on nähtävästi yhä kasvava määrä hahmokoosteita. Niille oli todella käyttöä! Tosiaan jossain vaiheessa alkoi tuntumaan että nyt alkaa olemaan jo liikaa väkeä tarinassa..

    VastaaPoista

Sana on vapaa. Spammaajat kärsivät kurjan kuoleman.